Kasvattajan
esittäytyminen
Olen 36-vuotias yrittäjä Länsi-Vantaalta. Työskentelen elokuvien ja mainoksien parissa tuottajana, tällä hetkellä täysin etänä sekä sivutoimisesti koiravalokuvaajana. Entisenä käsityöläisenä toteutan itseäni kumihimo-punonnan parissa koirille näyttelyhihnoja luoden, kurkkaa täältä!
Ensimmäinen oma shiba Tatsuko saapui elämään 2020 ja se oli sitten menoa! Shibat ja koiramaailma vei mennessään. Kirjoitan omaa Shibasupinoita-blogia, josta kannattaa käydä lukemassa tarkemmin ajatuksiani ja historiaa. Perustin myös saman nimisen Youtube-kanavan jonne aloiteltiin ystäväni Ida Jauroksen kanssa rotuun liittyvistä aiheista sarjoja. Kanava on nyt tauolla kun en ole ennättänyt käsikirjoittaa uusia jaksoja. Josko sitä joskus vielä jatkaisi.
Idan kanssa myös päätettiin aloittaa @stadinshibat yhteisö Instagramiin, kaikenlaiseen paikallistoimintaan suuntautuen. Ohjelmassa on ollut ylimääräisiä lenkkejä eri kohteisiin, kursseja, tempauksia, näyttelytreenejä ym. Tämmöistä järkkään mielelläni aina tilanteen mukaan ja täytyy pian taas keksiä jotain uutta hauskaa. Olin mukana myös järjestämässä shibojen ensimmäisiä omia erikoisnäyttelyitä, joissa rooli levisi sitten vähän laajemmaksi kun piti joten kaksi vuotta riitti ens alkuun ja päätin keskittyä näihin omiin juttuihin enemmän. Mitä nyt pieni Shiba World Meeting vielä tuli järkättyä viime vuonna WDS:n yhteydessä. Mutta nyt tosiaan hetken aikaa stoppia näille isoille tapahtumille.
Kasvattamisen aloitus oli kivikkoinen ja luovutinkin jo täysin. Jollain sisulla toivonkipinä siellä silti kyti. Vihdoin kun alkoi aurinko vihdoin paistamaan risukasaan paistoi se oikein kunnolla. Omat seuraavat pentusuunnitelmat toteutunee vuonna 2027. Jos toiveissa on shibapentu ennen tätä suosittelen katsomaan Vastuullinen shiban hankinta -tubesarjan sen oman etsinnän tueksi.
Luovutan omat kasvatit lähtökohtaisesti sellaisille tahoille, jotka on tehneet itsensä tutuiksi jo hyvissä ajoin ennen pentueen syntymää. Mutta en voi ennakkoon luvata pentua kenellekään, joten en oleta sinun jäävän myöskään odottamaan vain minulta. Toivon yhteydenpitoa myös pennun kasvaessa aikuiseksi, sekä vähintään PEVISA:n vaatimia terveystutkimuksia.
Helpoiten minuun tutustuu joillain pääkaupunkiseudun shibalenkeillä ja mieleeni jääkin parhaiten jo ennakkoon aktiiviset haaveilijat. Erillisiä yksityisiä lenkkejä ja kyläilyjä voidaan sopia kun on ensin vaikka siellä Seurasaaressa tavattu (Kuukausittainen Seurasaaren shibalenkki on kaikille avoin tapahtuma, joka kuun 1. sunnuntai klo 12 lähtö valkoisen sillan alusta).
Minusta saa kasvattajan, jolta saa tukea sekä kannustusta. Kuraimingu-perhe on vielä pieni mutta sitäkin lempeämpi ja lämpimämpi.
Olethan kunnolla yhteydessä vasta kun olet tutustunut jollain tasolla rotuun ja punninnut onko omassa elämässä todella tilaa shiballe. Alkuvaihe pennun kanssa on yllättävän rankkaa ja teini-ikä voi haastaa kovastikin, valmistauduthan tekemään töitä sen eteen, että edessä on helppo arki sen oman shibasen kanssa.

Vuosi 2025
jolloin Kuraimingun tarina todella alkoi
1 / Luovuin Tatsukon jalostuskäytöstä
Näin oli nyt vaan todettava, että kaikkeni tein ja ei se siitä. Tatsuko on se meidän perheen rakas mussukka nyt vaan.
2 / Moon saapui omakseni
Mahdollisuus josta en uskaltanut edes unelmoida olikin yhtäkkiä totta! Senshin upea tytär muutti Suomeen mun omistukseen. Kaikki meni myös niin putkeen Moonin kanssa, että se odotettu Kuraimingu-pentue saatiin maailmaan 25.12.2025.
3 / Seira meidän kirkas tähti syntyi
Samaan aikaan kun olin onneni kukkuloilla Moonista syntyi Ranskaan Seira! Se pikkutyttö, jonka piti olla mun tulevaisuudenlupaus mutta onkin nyt mun jo toinen tulevaisuuden tähti ja toivottavasti toisen narttulinjan perusta.
4 / Ninjin ja veljet syntyi
Tosiaan Seiran syntyessä samoihin aikoihin laitettiin tämä Kuraimingu-pentue alulle. Moonin pentue syntyi joulupäivänä ja siellä oli se haaveilemani narttupentu, tämä kultakimpale jäi meille kotiin kasvamaan.




